Olen työskennellyt liikunnan parissa vuodesta 1998. Aloitin ohjaajaurani kuntonyrkkeilyohjaajana kilpaillessani amatöörinyrkkeilijänä. Valmentajana ja ohjaajana olen positiivinen, energinen, jämäkkä ja kannustava. Uskon kehitykseen positiivisuuden kautta ja autankin ihmisiä tekemään parhaansa ja uskomaan itseensä silloinkin, kun oma usko horjuu.
Ohjaan rautaisella ammattitaidolla ja runsaalla kokemuksella monipuolisia treenejä sekä sisällä, että ulkona. Annan henkilökohtaisten toiveiden ja tavoitteiden pohjalta laadittua yksilövalmennusta sekä vedän treenejä/kursseja muutaman hengen pienryhmistä aina isoihin monen kymmenen hengen ryhmiin.
Valmennan ja ohjaan:

– kuntonyrkkeilyä

– kuntopotkunyrkkeilyä

– kahvakuulaa sisätiloissa ja ulkona

– erilaisia voima- ja syketreenejä

– kehonpainotreenejä

– liikkuvuustreenejä

– juoksutekniikkapainotteisia juoksukouluja

– rappustreenejä ja muita monipuolisia ulkotreenejä

– syvävenyttelyä

Lisäksi toimin karatevalmentajana 7-12 vuotiaille lapsille.

Vuoden 2003 lopussa valmistuin urheiluhierojaksi Hieronta-Akatemiasta ja keväällä 2004 suoritin koulutetun hierojan tutkinnon klassisesta hieronnasta. Tällä hetkellä pidän vastaanottoa Liikuntakeskus Vidan tiloissa (Korsontie 7). Olen urani aikana hieronut kaikenikäisiä asiakkaita pienistä lapsista seniori-ikäisiin, toimistotyöntekijöistä aina huipputason ammattiurheilijoihin.

Minulla on aina ollut vahva halu kehittää itseäni ja ammattitaitoani. Vuonna 2014 sainkin aimo annoksen lisäoppia ja ymmärrystä liikunta-alalle, kun valmistuin Tsempparikoulusta PT:ksi. Lisäksi olen urani aikana suorittanut useampia ohjaajakoulutuksia mm. Suomen nyrkkeilyliiton kuntonyrkkeilyohjaajakurssin, Compact Fitin kahvakuulaohjaajakurssin ja Spartanin kehonpaino-ohjaajakurssin.

Ohjaan kaikenikäisiä ja -tasoisia treenaajia lapsista seniori-ikäisiin. Omiin harrastuksiini kuuuvat brasilialainen jujutsu, lukkopaini, sekä karate.
Jos kiinnostuit valmennuksistani tai hieronnoista, olethan yhteydessä, niin räätälöidään juuri sinulle sopivat treenit tai hieronnat.

    Kysy lisätietoa yksityistunneista: